T-106.1210 Ohjelmoinnin peruskurssi, osa 1

IRC-ohje

Johdanto

IRC eli Internet Relay Chat on tekstipohjainen järjestelmä Internetissä keskustelemiseen. IRC on suomalainen keksintö ja muutenkin mielenkiintoinen järjestelmä. Lisätietoja löytää Wikipediasta (lähdekritiikki kannattaa toki aina muistaa). Suomalaiseen suuhun IRC vääntyy paremmin kun siitä käytetään nimitystä irkki.

Ohjelmoinnin peruskurssin puitteissa IRC on hyödyllinen, sillä kurssilla on oma IRC-kanava jolla voi kysyä apua assistenteilta tai kanssaopiskelijoilta myös vastaanottoaikojen ulkopuolella. IRC-galleria ei ole varsinainen irkki, eikä siellä kannata kysellä apua, vaikka löytäisikin esimerkiksi kurssin assistentteja sieltä.

Ohjeessa kerrotaan yleisiä ohjeita käyttäytymisestä kurssin kanavalla. Lisäksi kerrataan pikaisesti IRC-ohjelman käynnistäminen TKK:n Unix-koneilla sekä yleisemmät IRC-komennot.

Kurssin kanava

Kurssilla on kanava nimeltä #opinnot.tik.ope. Kanavalla on kurssin assistentteja sekä muita opiskelijoita. Assistentit ovat kanavan operaattoreita, eli heidät tunnistaa @-merkistä nimimerkin eli nickin edessä. Mikäli olet jo aiemmin keskustellut jostain ongelmasta tietyn assistentin kanssa, kannattaa kysymykset suoraan osoittaa tälle. Mikäli et, kysy kysymyksesi ja kanavaa mahdollisesti seuraavat assistentit tai muut kanavallaolijat yrittävät auttaa.

Seuraavat asiat on hyvä pitää mielessä:

Lyhyt IRC-ohje

Aloita ottamalla SSH-yhteys jollekin koulun Unix-koneista. vipunen.hut.fi ja kosh.aalto.fi ovat laajassa käytössä. T-osaston opiskelijat suosivat usein ukk.cs.hut.fi:tä.

screen on ohjelma, joka mahdollistaa ohjelman ajamisen siten, että se jää ajoon vaikka käyttäjä kirjautuu pois. Käyttämällä screeniä IRC-pääteohjelma jää siis ajoon, eikä sitä tarvitse joka kerta käynnistää uudelleen. Yksinkertaisimmillaan irssi-ohjelma käynnistetään screenin sisällä komennolla screen irssi Unix-komentoriviltä.

Avattuasi ohjelman, ota yhteys TKK:n omalle IRC-palvelimelle komennolla /server irc.cs.hut.fi. Tämän jälkeen vaihda nimimerkkisi mieleiseksesi (oletus on käyttäjätunnuksesi) komennolla /nick <jokunimi> ja liity kurssin kanavalle komennolla /join #opinnot.tik.ope. Nimimerkin valinta kannattaa tehdä huolella. Irkissä - ja joskus sen ulkopuolellakin - ihmiset tunnistavat sinut nimimerkistäsi.

Keskustelu irkissä tapahtuu intuitiivisesti kirjoittamalla tekstiä ja painamalla enter-näppäintä. Muille kanaville voit liittyä käyttämällä komentoa /join <#kanavannimi>. Mikäli haluat keskustella jonkun tietyn henkilön kanssa, voit aloittaa yksityiskeskustelun hänen kanssaan komennolla /query <nimimerkki>. Eri ikkunoiden välillä liikutaan painamalla Esc-näppäintä ja ikkunan numero. Myös Esc + nuolinäppäin siirtää ikkunoissa vasemmalle ja oikealle.

Kun olet saanut asiasi hoidettua, irrota screen painamalla Control-näppäin pohjassa kirjaimia A ja D. Screen jättää irssin pyörimään koneelle, kun palaat palaat irkkiin, ota yhteys samalle koneelle ja kirjoita screen -r. Screen-ohjelma avaa aiemmin irroittamasi irssin terminaaliisi.

Yhteenveto komennoista

Irkkaussession käynnistäminen ja hallinta:

ToimintoKomentoKommentti
Screenin ja irkin käynnistys screen irssiKirjoitetaan Unix-komentoriville. Käynnistää kokonaan uuden irkkaussession.
Irkin taustalle jättäminenpaina ctrl-näppäin pohjassa ensin a:ta ja sitten d:täTehdään siinä terminaali-ikkunassa, jossa irkkaussessio on käynnissä. Jättää session taustalle; voit palata siihen myöhemmin (vaikka seuraavana päivänä).
Irkkiin palaaminenscreen -rKirjoitetaan Unix-komentoriville. Tällä komennolla noudat näkyviin aiemmin taustalle jättämäsi irkkaussession.
Jos palaaminen ei joskus onnistuscreen -dKirjoitetaan Unix-komentoriville. Katkaisee (detach) aiemmin taustalle jätetyn session.

Kunhan olet saanut irkin käyntiin, voit antaa irkkaamiseen liittyviä komentoja. Irssissä ja useimmissa muissa IRC-ohjelmissa komennot alkavat /-merkillä. Kannattaa pitää huolta siitä, että ennen kauttaviivaa ei pääse lipsahtamaan välilyöntiä. Tällöin komento näkyy sanottuna viestinä siinä ikkunassa, jossa olet. Useimpiin komentoihin saat apua kirjoittamalla /help <komennonnimi>. Tällöin ohje tulee irssin statusikkunaan, joka on ikkuna numero yksi.

ToimintoKomento
Irc-palvelimeen yhteydenotto /server irc.cs.hut.fi
Nimimerkin vaihtaminen /nick uusinimi
Kanavalle liittyminen /join kanavannimi
Kanavalta poistuminen /part
Yksityisviestien lähettäminen /msg kenelle mitä
tai /query kaverinnimi
Nimimerkin käyttäjän selvitys /whois nick
Kanavalla olevien nimien tulostaminen/names
Vanhempien viestien lukeminen pageup (tai esc ja p)
Palaaminen uudempiin viesteihin pagedown (tai esc ja n)
Näkyvän ikkunan vaihtaminen esc ja numero
Viereiseen ikkunaan siirtyminen esc ja nuolinäppäin vasemmalle/oikealle
Ikkunan sulkeminen /wc
Irkistä kokonaan poistuminen /quit

Yleisiä virheitä

Irkissä on suotavaa myös käyttäytyä. Ajatus siitä, että sähköiset mediat ovat anonyymejä ja että niissä ei tarvitse noudattaa mitään käyttäytymissääntöjä on houkutteleva, mutta ei missään muotoa tosi. Saarnaaminen ei ole mukavaa, mutta muutamia pikkuasioita on hyvä pitää mielessä.

Lisää Tietoa

Irssi-ohjelman kotisivu irssi.org
Englanninkielinen IRC-ohje irchelp.org
Informaatioverkostojen Studio 1-kurssin IRC-opas (josta on varastettu osia tähän oppaaseen) http://www2.cs.hut.fi/~studio1/ohjeet/irc.php

Pakollinen varoitus: Irkkaaminen tapahtuu omalla vastuulla eikä se ole missään muotoa pakollista kurssin läpäisemiseksi. Kurssi ei ota mitään vastuuta IRC-ohjelman käytön mahdollisesti aiheuttamista ajankäyttöongelmista, IRC:ssä esiintyvistä linkeistä ja keskusteluista, rikkoutuvista tai syntyvistä parisuhteista tahikka kaveripiirin muutoksesta, eikä erityisestikään siitä, että opiskelijatoverisi alkavat kutsua sinua irkkinickilläsi.

Ohjeen kirjoitti Jyry Suvilehto. Osia kopioitu luvan kanssa Antti Lustilan kirjoittamasta oppaasta. Joitain muokkauksia ohjeeseen teki Juha Sorva.